Yli 40 vuotta vanhassa taloyhtiössä välikaton eristeiden puute vaikutti jo asukkaiden asumisviihtyvyyteen. Katonrajassa oli aistittavissa vetoisuutta ja lämmitä ilma tuntui valuvan jatkuvasti harakoille. Kuntotutkimus paljastikin, että katossa oli useita ilmavuotokohtia, jotka heikensivät sähkölämmitteisen taloyhtiön energiatehokkuutta. Eristeremontti päätettiin tilata tarjouskilpailun jälkeen Ekokarhulta.

Vuonna 1983 rakennetuille taloyhtiön kolmelle rivitaloille oli alkanut tulla ikää. Remontin tarpeet ja niiden kiireellisyys päätettiin selvittää kuntotarkastuksen avulla. Tarkastuksessa selvisi muun muassa, että rivitalojen kaikissa katoissa oli merkittäviä ilmavuotoja. Taloyhtiön puheenjohtaja Jaana Pahkala kertoikin ihmetelleensä pitkään katon viileyttä ja vetoisuutta.
– Purimme keittiöstä maustekaapin pois ilmastointiputken tieltä ja hämmästyimme: hormi oli täysin paloeristämättä katolle saakka, Pahkala kertaa.
Kaikki välikatot kaipasivat siis pikaisesti lisäeristettä. Taloyhtiö pyysi tarjoukset alueen toimijoilta. Ekokarhun Pauli Karhumaa saapui paikan päälle tarkastamaan tilannetta.
– Karhumaa vakuutti minut saman tien asiantuntevuudellaan. Hän vastaili kaikkiin kysymyksiin ja osasi heti esittää ratkaisuja, Pahkala muistelee.
Tarkastuskäynnin yhteydessä selvisi myös, ettei ilmanvaihtoa oltu lainkaan palosuojattu määräysten mukaisesti. Niinpä sekin asia päätettiin saattaa saman tien kuntoon. Taloyhtiön kokouksessa päätettiin, että urakoitsijaksi valikoituisi Ekokarhu.
Ekokarhu lunasti lupauksensa
Eristystöihin päästiin syksyllä 2024. Urakka aloitettiin vanhojen eristeiden ja välikatolle kertyneen rakennusjätteen poistolla, jonka jälkeen uutta villaa päästiin puhaltamaan. Kokonaisuudessaan työt kestivät kolmessa rivitalossa reilut kaksi viikkoa. Jaana Pahkalan mukaan eristeremontti ei haitannut talon asukkaiden normaalielämää mitenkään merkittävästi, mitä nyt välillä katolta kuului silloin tällöin kolinaa ja muita ääniä.
– Kaikki meni juuri niin kuin suunniteltiin ja aikataulut pitivät. Remontti valmistui jopa arveltua aiemmin, Pahkala kertoo.
Jaana Pahkalan mukaan eristeremontti Ekokarhun kanssa sujui alusta loppuun asti erinomaisesti. Taloyhtiötä pidettiin koko ajan tilanteen tasalla ja kaikki asiat selvitettiin heille perin pohjin. Asennustyöhön tulleet nuoret miehet olivat ilahduttavan kohteliaita ja reippaita työntekijöitä.
– Heistä paistoi sellainen innostus työhön, Pahkala hymyilee.
Loppusiivouksen ja -tarkastuksen jälkeen katto on valmis uutta talvea varten.
– Jo nyt huomaa, että kaikki se vetoisuus on poissa ja asunto tuntuu paljon lämpimämmältä. Voin todella suositella Ekokarhun ammattilaisia kaikille, Jaana Pahkala iloitsee.